* hairy palm adventures (07/2008)


Neljäs albumi "hairy palm adventures" jatkaa edellisen levyn linjoilla pyrkien kuitenkin monikerroksellisempaan soundiin. Levy sisältää vain yhden n. 44-minuuttisen biisin, joka kuitenkin jakautuu seitsemään osaan. Eri osat limittyvät osittain toistensa päälle ja tavallaan muodostavat myöskin kaksi eri kehityskaarta. Voidaan siis myös tulkita, että kokonaisuus sisältää intron lisäksi vain osat I ja II. Levyllä olevan biisikokonaisuuden nimi on kuitenkin: "hairy palm adventure (parts I - VII)" (44:18).

Levy on tehty reilun kuuden viikon aikana (17. toukokuuta - 30. kesäkuuta 2008) käyttäen sämplejä.
Levy on 50 kpl:n cd-r -painos ja sen julkaisi Luovaja (julkaisupäivä 9.7.2008).
Levyä voi tilata levy-yhtiöltä hintaan 4 e (sisältää postituksen).
Kaksi näytettä levyltä on kuultavissa Last.fm -sivustolla.

- Noin 30-minuuttinen pätkä levystä on soinut DaveX:n toimittamassa It's Too Damn Early -ohjelmassa WDBX (91.1FM) -kanavalla Etelä-Illinoisissa USA:ssa (18.7.2008 lähetyksessä).
- Osanen levystä on soinut Jukka Mikkolan toimittamassa Avaruusromua-ohjelmassa YLE Radio 1 -kanavalla (27.7.2008 lähetyksessä).

Ihmisten kommentteja levystä:

* "Boy, this Bearly Queen's "hairy palm adventure" sounds like how my head felt yesterday – slow, murky, and muddled. But since the BQ is coming out of a speaker, I think I like it a lot better! This is a great album, and definitely my favorite for the label, Finland's Luovaja." -DaveX (Startling Moniker)

* "Ensivaikutelma tästä Bearly Queenin neljännestä levystä on vähintäänkin outo. Se on lähinnä ambientia, joka alkaa ärsyttävällä sykkeellä. Albumin ainoa kappale on periaatteessa yksi seitsenosainen teos, jonka tyylit vaihtelevat sen verran että rajat selkeästi huomaa. Parhaimmillaan tarjoillaan kaunista, hillittyä äänimaisemaa, joka koostuu vain muutamista palasista. Mukana on myös mm. raskaasti hidastettuja vokaaleja jotka toimivat erinomaisesti. Näissä molemmissa näkee selkeästi että artistilla on sekä lahjoja että kykyä käyttää niitä.
Toisaalta myös heikoimmat osuudet rakentuvat vastaavien minimalistisuuksien varaan, ja ne jäävät vain keskinkertaiseksi tylsyydeksi. Silti kokonaisuutena levy toimii varsin hyvin, ja siitä jää hyvälle mielelle. Se on hyvin tehtyä (perus)ambientia hieman synkissä sävyissä, ja sitä kuuntelee varsin mielellään. Ja saadessaan täyteläisyyttä mukaan sävyihinsä, kuten vajaan puolen tunnin kohdalla, se myös voittaa lukuisat alan levyistä joita hyllyyni on viime vuosina päätynyt.Hiukan hiomatonta jälkeä vielä, mutta parhailla hetkillään erittäin kaunis." -Jiituomas (Kuolleen musiikin yhdistys)

* "This album is ambient music in the truest sense. With the exception of the thwump-thwump-thwump noises of the opening few minutes, most of the album drifts by slowly and frigidly. I've definitely put this on a few times and forgot about it (or fell asleep). The one time I listened to it on the way to work, though, it sort of opened up a new dimension to the album. Basically, most of the album sounds like a 45 minute subway ride on a cold morning in New York, except replace the sounds of people with slow scraping, whirring noises. The album is, in its own way, a sort of adventure, shifting through various sounds and tones. On the back of the sleeve, the artist thanks "everybody I sampled", which makes me wonder how much of the album consists of extremely slowed down samples, and what the artist is sampling.
As for the album's title, well, maybe the soundbite at the end of the album can explain that one a bit better. 7/10" -Paul Simpson (Foxy Digitalis)

* "Ensimmäisillä kuuntelukerroilla tuli ensimmäisten minuuttien aikana mieleen, että jaksaako tätä kuunnella loppuun asti. Loppu tuntuu tulevan kuitenkin melko nopeasti. Kuuntelun lomassa välillä havahtui siitä, että oli tuijottanut hetken tyhjyyteen. Kun lopussa tuleva pieni puheosuus alkaa niin siitä tietää, että "vihdoinkin" on päästy loppuun. Tästä tulee mieleen Rush - "2112" -biisin loppu.
Olisin kaivannut biisiin enemmän monipuolisuutta." - J.S. (Kylmä musiikki)

* "Almost perfect. 4,5/5" -Paanpa (Rate Your Music)